Helsingin punainen ulkomuseo on konservoitu

Konservointiopiskelijat tekevät arvokasta työtä

Helsingin Seurasaaren ulkomuseolla on ainutlaatuinen tehtävä suomalaisen rakennusperinnön tallentajana. Eri aikakausilta olevat rakennukset tarvitsevat jatkuvasti asiantuntevaa huoltoa ja korjausta, mutta mikä ihme saa nuoret naiset kiinnostumaan vanhojen talojen säilyttämisestä?

Taivassalossa 1700-luvun lopulla rakennetun, Kahiluodon kartanon pihalta kuuluu rivakkaa naputusta. Rakennuskonservointiopiskelijat Lotta Anttila, 26, ja Mirva Kleemola, 24, nakuttelevat betonivalumuotteja rakennuksen alapohjan lisätukipilareita varten. Sisällä kartanon saleissa ahertaa historiallisiin kohteisiin erikoistuva interiöörikonservointiopiskelija Taru Väisänen, 23.

Heillä kaikilla on lukion jälkeen kolme vuotta ammattiopintoja takanaan ja viimeinen lukuvuosi juuri alkamassa. Taru opiskelee pääkaupunkiseudulla Metropolia-ammattikorkeakoulussa ja Lotta sekä Mirva Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Kaikkia kolmea yhdistää kiinnostus historiaan ja käsillä tekemiseen, mikä on toiminut myös kimmokkeena koulutuspaikan valinnassa.

Työharjoittelupaikka Seurasaaressa on tytöille, jos ei nyt ihan lottovoitto, aikamoinen onnenpotku kuitenkin. Täällä heille tarjoutuu tilaisuus tehdä oikeaa työtä todellisissa olosuhteissa. Myös Seurasaaren vastaava rakennuskonservaattori Risto Holopainen on tyytyväinen.

”Tästä hyötyvät kaikki. Opiskelijat ovat meille tuiki tarpeellisia ’apukäsiä’. Me taas voimme tarjota heille niin harvinaisia työkohteita, ettei sellaisia ehkä tulevalla työuralla tule koskaan vastaan. He ovat myös motivoituneita ja omaavat hyvän käsityksen siitä, mihin konservoinnilla pyritään. Tässäkin kohteessa on työskennellyt jo parisenkymmentä harjoittelijaa.”

Kahiluodon kartano ei ole ensi kertaa työn alla. Noin vuonna 1790 rakennettu säätyläistalo on siirretty Seurasaareen 1926. Risto Holopaisen mukaan se on aikoinaan pystytetty erittäin epäedulliseen paikkaan; kallionotkelmaan, johon valuu vettä laajalta alueelta. Rakennus on koko museoaikansa kärsinyt talon alle kalliopainaumiin seisomaan jääneestä vedestä. Ensimmäinen alapohjan korjaus on tehty 50-luvulla ja toinen 70-luvulla.

”Aiemmat korjaukset on varmasti tehty ajan mittapuun mukaan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ne eivät ole poistaneet perussyytä. Nyt siihen on puututtu louhimalla reilusti kalliota valumavesien ohjaamiseksi. Kaikki humuspitoinen maa-aines sekä ylimääräiset, ilmavirtauksia heikentäneet kivet on poistettu rakennuksen alta. Kivijalkaan on vasta nyt avattu rakenteeseen kuuluvat tuuletusluukut. Niiden puuttuessa kaksikerroksinen rakennus on imenyt kosteaa ilmaa suoraan harvan lattian läpi. Samalla kosteus on siirtynyt huonetiloihin vaurioittaen interiöörejä ja esineistöä. Näitä tuhoja me nyt korjaamme yhdessä opiskelijoiden kanssa”, kertoo Holopainen.

Kahiluodon kartanon konservointityöt ovat jatkuneet jo neljä vuotta. Risto Holopaisen mukaan pari ensimmäistä vierähti selvitysten ja tutkimusten tekoon. Viime syksystä lähtien kartano on ollut museoalueen päätyökohde. Seurasaaren rakennuskonservaattorilla on vastuullaan kaikkiaan 87 rakennusta.

”Onhan tämä ainutlaatuinen paikka säilyttää ja esitellä rakennusperintöämme. Näitä taloja ei oteta ’hyötykäyttöön’, joten meidän ei tarvitse miettiä teknisten tilojen sijoitusta tai muita nykyrakentamiseen kuuluvia elementtejä.

Lue aiheesta lisää TM Rakennusmaailman numerosta 5/09, joka ilmestyi 26.8.