Tähän ei edes kokenut toimittaja–kuvaaja-työpari ymmärtänyt aurinkoisena päivänä juttumatkallaan varautua: kahden kaatosadepäivän jälkeen 48 majaleiriläisen, 6 ohjaajan ja muutaman kansainvälisen harjoittelijan puuhapaikassa Espoon Ruukinrannassa on mutaa nilkkoihin asti.

Leiriläisiä tilanne ei tietenkään haittaa. Mutamaailmahan tarjoaa vain lisähauskuutta.

Ohjaajille – ehkä hieman kyseenalaista – lisähupia tuo ajatus siitä, kuinka ”vanhemmat sipsuttelevat vierailupäivänä paikalle korkokengissä ja valkoisissa lenkkareissa”.

Journalisteilta siis kengät pois ja keikalle.

Maja synnyttää yhteisön

Hyppäämme keskelle toista todellisuutta: leirillä kun eletään jo kolmatta yhteistä päivää. Tähän mennessä ”päivän majoja” ovat olleet tiipii, pajumaja sekä beduiiniteltta. Niihin liittyvien ”kenttäluentojen” yhteydessä on sekä tutustuttu majan tekotapaan että pohdittu sitä, ketkä kyseisiä majoja ovat rakentaneet ja miksi niistä on tullut juuri sellaisia kuin ne ovat. Sen jälkeen jokainen ryhmä on ohjaajansa opastuksella toteuttanut omaa näkemystään kyseisestä majasta.

Majojen ympärille on oma-aloitteisesti syntynyt myös ”kyläyhteisöjä” ja niihin liittyvää elämää: kauppaa käydään kaislarahoilla, kankaita värjätään oman heimon tunnuksiksi, rakentuu keinuja ja kaislamattoja, leijoja ja jousipyssyjä, tikapuita ja onkia. Kotona odottavaa äitiäkin muistetaan: veistämällä syntyy koru puusta, jonka syyt muodostavat sydämen. Luonnosta löytyy kaikenlaista, mutta se, mitä sieltä otetaan, tehdään luontoa kunnioittaen. Sekin on opittu.

Intoa ei todellakaan puutu.

”No, toisen sadepäivän lopussa tarvittiin vähän tietoista ryhmähengen nostatusta”, leirin vetäjä Pietari Kellokumpu myöntää.

Kuitenkin jotain uutta

Paitsi rakentamista päiviin mahtuu muutakin hauskaa: Rauhoittumishetkiin on tarjolla kynää ja paperia, vaikkapa suunnittelutyöhön. Keittiöapulaisryhmässä on päässyt lettujen paistoon, ja rannallakin on käyty päivittäin – vaikka työkaluista luopuminen siksi aikaa on ollutkin välillä vaikeaa. Sillä kuinka usein saa esimerkiksi sahata pelkästä sahaamisen ilosta!

Paljon ei tarvita tutkivaa journalismia havaintoon, että majanrakennus ei ole sukupuolisidonnaista. Poikia on vain piirun verran tyttöjä enemmän. Työkalut pysyvät yhtä hyvin käsissä molemmilla.

Ja niihin jää koukkuun. Niin kuin Juska, 12 v., joka on mukana kolmatta kertaa. Hän on siis oikeastaan jo täysinoppinut rakentaja. Jatkokeskustelu sentään paljastaa, että jotain uutta on silti tälläkin leirillä tullut vastaan.

”Pajuista tehtyä kupolimajaa en ole tainnut aikaisemmin tehdä”, hän myöntää. ”Ja kuvittele. Sen voi rakentaa ihan ilman työkaluja. Tarvitaan vain pajua ja köyttä.”

Jännityksen ja turvallisuuden tasapainoilua

Arkkitehtuurikoulu Arkin järjestämiä majaleirejä on kesässä neljä. Sen lisäksi järjestetään viikonlopun mittaisia perheleirejä. Niilläkin ennättää rakentaa 3–4 majaa. Se nostattaa itsetuntoa.

”Moni ei tullessaan voi uskoa, että osaa ja saa jotain tällaista aikaiseksi. Se, että näkee valmiin tuotoksen, motivoi kovasti”, Pietari toteaa.

Päällimmäisenä leirillä onkin ”saa tehdä”-henki eikä turhia kieltoja anneta. Mutta turvallisuudesta ei toki tingitä.

”Silti tuntuu melkein ihmeeltä, että laastareita ja desinfiointiainetta isompia ensiaputarvikkeita ei ole tarvittu. Mutta meillä on selkeät sopimukset siitä, mitä saa tehdä.”

Monet asiat opitaan käytännön touhujen lomassa. Kuten, että ”niin ylös ei kannata mennä, ettei pääse alas”.

Oppia tulevaan leirillä saavat myös tulevat taidekasvatuksen opettajat.

”Hienoa, että saa keskittyä asioihin kaikessa rauhassa. Jos ei muuta, niin ainakin täällä opitaan oikeaa asennetta ja pitkäjänteisyyttä. Sitä voisi minusta kutsua jo syvälliseksi oppimiseksi”, pohtii yksi ohjaajista, opiskelija Karoliina Havaste.

The Puumaja!

Koko leirin keskeisenä ja kiehtovimpana hankkeena on yhdessä rakennettu puumaja, joka täydentyy paitsi päivittäin myös leiriltä toiseen. Se on kaikkien suosikki – ollut kautta historian.

”Ihan parasta”, sanovat leiriläiset.

”Puumajan kiehtovuus on ymmärrettävää. Turvallisuuden tunteessa, joka syntyy, kun maailmaa pystyy katsomaan ylhäältäpäin, on jotain hyvin alkukantaista. Sieltä pystyt hahmottamaan kokonaisuuden siitä, mitä ympärillä tapahtuu”, Arkin rehtori Pihla Meskanen muistuttaa.

Jos lapset saisivat valita, puumajaa tehtäisiinkin joka päivä aamusta iltaan. Mutta tässä asiassa ei kuunnella lapsia – sen verran vaativa prosessi se kaikkine turvallisuustekijöineen on ohjaajille.

Igluleiriä odotellessa

Kun leiri viidentenä päivänä loppuu, pistetään yhdessä paikat kuntoon. Siivouskuhinaa ennen diplomijuhlallisuuksia innostetaan kilpailulla: Mikä ryhmä osaa parhaiten lajitella puut, risut, kumihanskat oikein? Mikä on roskaa, mikä menee uusiokäyttöön? Ja nousevathan majatkin siivouksen myötä vierailulle tuleville vanhemmille paremmin esiin – mudankin keskeltä.

Majat sen sijaan saavat jäädä paikoilleen yli kesän ja talvenkin, ja niihin voi retkeillä tutustumaan kuka tahansa. Ideoiden pihistäminenkin on jopa suositeltavaa.

Oman majansa taakseen jättävät serkukset Jalo ja Taavi lähtevät yhdessä jatkamaan kesälomaa mummolaan. Arvaako kysyä – tekemään mitä?

”Rakentamaan majaa, tietty. Bussissa voidaan sitä menomatkalla suunnitella.”

Ja kesän jälkeen voikin jo ryhtyä odottelemaan talven iglu- ja lumilinnaleirejä.

Lue koko artikkeli TM Rakennusmaailman numerosta 7/17.