Seitsemän suomalaisen rakennusalan yrityksen vuonna 2014 yhdessä kehittämä Flowall-linjasaneerausmalli on laajentunut kattamaan koko kerrostalokorjaamisen putkiremonteista julkisivuremontteihin ja lisäkerroksiin sekä hissien jälkiasennuksiin.

Flowsolution-ryhmän muodostavat Uponor, Sto, Haaslahti, Consti, Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit, Sweco ja Puustelli.

Nopean putkiremontin haastaja

Teollisiin esivalmisteisiin perustuvat menetelmät tarjoavat kustannustehokkaan ja nopean tavan toteuttaa korjauksia.

”Emme keskity lyhentämään pelkästään remontin kestoa tai laskemaan hintaa, vaan haemme kaikki tavoitteet parhaiten täyttävän kokonaisratkaisun”, kehitysjohtaja Juha Salminen Constilta toteaa. Luottamuksesta lopputuloksen laatuun kertoo myös Flowsolution-hankkeille annettava kolmen vuoden takuu.

”Kehitystyötä on tehty jo vuodesta 2010 asti, joten tätä konseptia on ehditty koestaa kunnolla käytännössä. Ratkaisut ovat luotettaviksi todettuja ja taustalla ovat isot toimijat”, idean alullepanija, rakennuttajakonsultti Juuso Hämäläinen Valvontakonsulteista sanoo.

Viimeinen putkiremontti

Moduuliajattelun hyödyntäminen kerrostalokorjaamisessa vaikuttaa kiinteistön ylläpitoon positiivisesti myös pitkällä aikajänteellä.

”Tämä voi olla viimeinen iso putkiremontti, joka talossa pitää tehdä. Teollisesti esivalmistetut ratkaisut perustuvat uudelleen avattavuuteen, jolloin tulevaisuuden remontit ovat halvempia kun rakenteita ei tarvitse rikkoa”, Juha Salminen sanoo.

Lisäksi yritysryhmä tarjoaa korjausrakentamisen markkinatilanteessa varteenotettavan tavan löytää hankkeelle laadukkaat tekijät suhteellisen pienellä vaivalla.

Flowsolutionin muodostava yritysryhmä on toteuttanut lukuisia modulaarisia korjausrakentamisen hankkeita, joiden nopeutta ja sujuvuutta on seurattu myös tutkimuksin. Ryhmä kehitti yhdessä 10 % tavanomaisia tapoja nopeamman tavan tehdä linjasaneerauksia vastauksena erityisesti Suomen 60-70 -lukujen kerrostalokannan massiiviseen putkiremonttitarpeeseen.