Vesivaraajalla ja patteriverkostolla toteutettu yösähkölämmitys on otollinen kohde maalämmölle, sillä lämmönjakoverkko on jo valmiina, ja sen teho riittää yleensä lämpöpumpun antamalle kiertovedelle. Kookas varaaja vie myös tilaa, jota vapautuu, kun tilalle tulee oleellisesti pienempi pumppu oheislaitteineen.

Yösähkövaraajia rakennettiin erityisesti 80- ja 90-luvulla, jolloin päivä- ja yösähkön hintaero oli paljon suurempi kuin nykyisin. Sen jälkeen avautuneet, yhteispohjoismaiset sähkömarkkinat ovat tasanneet hintaeroa, sillä Ruotsin ja Norjan suuret vesivoimavarat vakauttavat sähkön tarjontaa. Vettä juoksutetaan voimalan läpi silloin, kun sähkölle on kysyntää ja verkko vaatii tehoa.

Vesivaraajat rakennettiin hiiliteräksestä, koska se on edullista ja sitä on helppo muovata sekä hitsata. Vaikka varaajan veden laatua säädetään ja siihen lisätään ruostumista hidastavia aineita, teräs kärsii ajan mittaan korroosiosta. Ennemmin tai myöhemmin varaajasäiliö ruostuu niin, että se alkaa vuotaa. Vaikka varaajan seinämät olisivat edelleen lähes alkuperäisessä paksuudessaan, syöpyminen etsii hitsaussaumojen ja liitosten tapaisia kohtia, joissa epäpuhtaudet ja eri tavoin käyttäytyvät metalliseokset kiihdyttävät paikallista korroosiota.

Tilannetta voi helpottaa korjaushitsauksin, mutta ne ovat tilapäisratkaisuja – uusi vuoto ilmestyy todennäköisesti lähitulevaisuudessa. Tässä vaiheessa suurin osa Suomessa olevista järjestelmistä onkin tulossa tiensä päähän, ja lämpöpumppu on luonteva ratkaisu näissä saneerauksissa.

Espoolainen perhe kyllästyi, kun vuonna 1981 valmistuneen omakotitalon vesivaraajaa oli hitsattu kahdesti, eikä korjauksille näkynyt loppua. Lämpöä tuottaneet vastukset oli vaihdettu kerran, jouluaaton aattona, jolloin hälytystyönä tehty parsiminen on luonnollisesti ”halvimmillaan”. Myös järjestelmään kuuluneet painevaraajat olivat sanoutuneet muutosremonttiin mennessä irti tehtävästään, joten uusi lämmitysratkaisu piti löytää.

Lämpöpumppu ja kallioon porattava energiakaivo tuntuivat luontevalta perusratkaisulta, sillä ne voitiin kytkeä suoraan olemassa olevaan lämmönjakoverkkoon. Putkistot ja seinäpatterit olivat vielä hyvässä kunnossa, joten niiden saneeraamiselle ei ollut tarvetta.

Talon pinta-ala on 120 neliömetriä, jolloin lämpöpumpuksi valittiin IVT:n 11-kilowattinen malli. Lämpökaivon syvyydeksi tuli 140 metriä.

Lue aiheesta lisää TM Rakennusmaailman numerosta 1/14, joka ilmestyi 22.1.